keskiviikko 26. elokuuta 2009

Fiiliksiä matkan jälkeen

No niin, nyt onkin sitten jo palattu arkeen. Reissu oli hieno kaiken kaikkiaan ja kaikki sujui loistavasti. Eikä ihme kyllä yhden yhtä vastoinkäymistä missään vaiheessa. Uskomatonta tuuriakin mukana sillon kun jokin meinas mennä pieleen. Esim. Amsterdamin rautatieasemalla odoteltiin tyytyväisenä suoraa junaamme Bremeniin, viimesellä kerralla kun oli tullut vähän huonosti katottua junat. Mietin vaan, että kiva kun saa nukkua viis tuntia :) No, oikeet junathan selvis sitten kun sattumalta suomalainen pariskunta tuli kyselemään suuntaa ja hekin olivat menossa Bremeniin. Lähdettiin sitten vähän toisella junalla ja yks vaihtokin piti tehdä :) Eli uskomatonta tuuria!

Reilaaminen oli ja on kyllä ehdottomasti mun juttu. Uudestaan on vielä päästävä, se on varma! Niin paljon jäi näkemättä vielä ja seuraavalla kerralla täytyy lähteä sen rajattoman kuukauden lipun kanssa niin, että voi oikeesti mennä suunnittelmatta pahemmin etukäteen. Seuraavalla kerralla vois lähtee vaikka toukokuussa niin välttyis pahimmalta turistikaudelta. Sinänsä elokuu ei kyllä haitannu, eikä missään niin kauheen täyttäkäään ollut. Prahassa ehkä vähän häiritsi turistipaljous, ei muualla. Yksin reissussa olo oli myös tosi hieno kokemus, vaikken ehkä pidemmäksi aikaa yksin lähtiskään. Oli tosi hienoa kokea, että pärjää yksin ja missä vaan. Siinäkin suhteessa kävi tosi hyvä tuuri, että netistä löytynyt matkaseura oli tosi kiva ja meillä synkkasi paremmin kuin hyvin.

Rahaa reissun reiliosuuteen tais mennä n. 1200e sisältäen lipun. Onhan se paljon rahaa, mutta on kyllä sen arvostakin! Laskeskelin jossain vaiheessa vielä rahanmenoa melko tarkkaankin, ihan mielenkiinnosta, ja vaikuttais siltä, että melkein missä vaan pärjää 40 eurolla päivässä (sisältäen yöpymisen). Tarvii vaan vähän kattoo miten kuluttaa ja etenkin ravintolakäynneistä karsia. Jonkun verran tohon summaan pysty shoppailemaankin, jotain pientä tosin, koruja ja sellasta. Kitsastelu oli itseasiassa ihan hauskaakin! Tylsäkshän se kävis jos kävis kuukauden ajan kahdesti päivässä ravintolassa syömässä.

Näihin fiiliksiin päättyy tämä blogi ja toivotaan, että pian ilmestyy seuraava blogi seuraavasta reissusta!

Amsterdam 23.-25.8.



laivatalossa ois hieno asua! Myös rähjäisimmät kuulemma tosi kalliita (keskustassa).

Kaupungissa on niin paljon pyöriä (kuulemma 2,5 miljoonaa ja 750 000 asukasta), että pyöräilysysteemit on järjestelty viimesen päälle: pyörien parkkihalli, jonne ajettiin alas liuskaa pitkin!


Pyöräily oli ihan mielettömän hauskaa! Ja aika vaativaakin, liikennesäännöt syytä olla hallussa.

Missäs muualla kun puistottelemassa taas :)

Amsterdam oli ihan mielettömän hieno kaupunkin, huorakaduista huolimatta. Red light districiä onnistuttiin välttämään melko hyvin kertaläpikulun jälkeen. Amsterdamista tuli itseasiassa sellanen olo, että siellä vois jopa asua. Vaihtoon lähtö on ollut tässä muutenkin harkinnassa ja nyt täytyy todellakin selvittää onko mitään mahdollisuuksia päästä Amsterdamiin.

Ekana päivänä kierreltiin paljon ympäriinsä ja käytiin myös kanaaliajelulla. Aika paljonhan se maksoi, mutta oli kyllä sen arvonen. Samalla lipulla saatiin ajella myös seuraavana päivänä, mikä oli hyvän ajajan takia tosi hyvä. Hän kertoi paljon mielenkiintosia faktoja kaupungista ja lisäksi neuvoi meille hyvän pyörävuokraamon ja kertoi kaupungin kirjaston ilmasesta netistä.

Tokana päivänä vuokrattiin pyörät vuorokaudeksi. Pyöräily oli aivan mahtavaa! Aamulla ei ois malttanut syödä aamupalaa kun halus päästä takasin ajelemaan. Tokana pyöräilypäivänä tosin satoi vettä, mikä haittasi hieman, mutta ei paljon. Pahimman kaatosateen ajan seisoskeltiin katoksen alla ja sitten jatkettiin taas matkaa. Käytiin mm. kaupungin kirjastossa, mikä oli todella iso ja hieno. Illalla alkoikin sitten pitkä kotimatka Bremenin kautta kotiin.

Piipahdus Munchenissä 22.8.




Meillä oli aikomus käydä Prahan jälkeen päivä Berliinissä, josta oltais jatkettu yöjunalla Amsterdamiin, mutta ensimmäistä kertaa tulikin vastaan tilanne, että juna (Berliini-Amsterdam yöjuna) oli jo täynnä kun mentiin saman päivän aamuna varaamaan. Siinä sitten vähän aikaa istuskeltiin lähtevien junien taulun edessä ja mietittiin, että mitäs tehtäis. Info-tiskiltä ei saatu mitään apua, tyyppi tulosti vaan jokun paperin kun jotain vinkkiä meni kysymään. Ja Prahast haluttiin edottomasti jo pois. No, sieltä taululta Sini bongasi junan Müncheniin ja sen kautta siirtyminen Amsterdamiin sitten onnistui.

Kuusituntinen Münchenissä oli tosiaan vaan piipahdus, eikä siitä mitään kovin erikoista mieleen jäänyt. Vettä satoi, oli harmaata, kaupungintalo oli hieno ja näin paljon vespoja. Käveltiin täyttä pääkatua päästä päähän ja takasin. Katu oli ihan täynnä ihmisiä, olihan lauantaipäivä ja ihmiset liikkeellä. Nähtiin myös ainakin kuusi polttariporukkaa, ilmeisesti hääkausi. Illalla sorruttiin Burger Kingin roskaruokaan, mikä oli todellakin täyttä roskaa. Molempien hampurilaiset maistu niin pahalta, että jätettiin syömättä. Aterian päätteeks tehtiin vielä sopimus siitä, ettei loppumatkasta käytetä enää hamppariketjuja.

Kutna Hora ja Praha 19.-22.8.

luukirkko Kutna Horassa

Onhan se Praha kaunis

Tanssiva talo

John Lennon wall oli tosi vaikuttava

Aamulla saavuttiin Prahaan ja lähdettiin samantien 70 kilometrin päähän Kutna Horaan, Unescon maailmanperintökohteeseen, jossa oli lukemamme mukaan hieno keskiaikainen vanhakaupunki. Paikka oli kyllä aikalailla mitäänsanomaton tai sitten liikuttiin väärällä alueella. Keskusta ainakaan ei ollut mikään ihmeellinen, perusnätti pikkukylä. Ainut mikä paikassa oli ns. käymisen arvoista oli luukirkko, kirkko, jonka koristeet oli kasailtu ihmisen luista. Vähän karmivaa, mutta hieno paikka silti.

Prahassa vieteltiin sitten kaksi päivää Kutna Horan jälkeen. Jäi vähän tylsä olo koko paikasta, vaikka Prahaa on kehuttu hienoksi paikaksi. Suuri tekijä oli varmasti se, että meidän hostelli oli ihan mätä. Tosi tylyä henkilökuntaa, ei ketään missään ja vaan yksi suihku n. 3o ihmiselle, eikä vessassa käsienpesuallasta. Kaunistahan siellä oli ja tosi hienoja rakennuksia. Kaarleensilta ja muutkin kiinnostavat paikat olivat vaan tupaten täynnä turisteja. Parhaita kokemuksia oli loistava ravintolalöytö (Atmosphere, lähellä Kaarleensiltaa) sekä vaikuttava John Lennon wall, johon saa luvan kanssa tuherrella.

torstai 20. elokuuta 2009

Feel the Krakow under your feet 16.-18.8.

Taas loistavia katusoittajia!

Ilmeisesti joku kesätyöohjelma? Kaikkialla keskustassa ihmisiä pitelemässä mainoskylttejä!


Hyviä rinkeleitä, eikä maksanu mitään


Auschwitz II Birkenau, alueen laajuutta mahdoton saada kuvaan

Muistolaatta, joka löytyi myös usealla muulla kielellä


Matkavasymys kaikkosi kummasti kun saavuttiin Krakovaan, niin ihanalta paikka vaikutti heti ja sita se loppujen lopuksi olikin. Saavuttiin aamulla, aurinko paistoi ja oli heti hyva fiilis. Kello oli sopivasti tasan seitsaman kun saavuttiin keskusaukiolle ja tasatunnein tornissa soittava trumpetin soittaja tervehti meita soitollaan ja vilkutti viela lopuksi. Ei silloin viela tiedetty, etta se tapahtuu joka tasatunti, joten tuntui tosi hienolta ja erityiselta :) Trumpettia soitetaan kuulemma torniin ammutun soittajan muistoksi. Torilla on myos muitakin hienoja ja keskeisia rakennuksia, kuten esim. kaupungintalo (torni), joka on mielenkiintoisesti 55cm vinossa 1700-luvun alussa olleen kovan tuulen vuoksi!! Todettiin vaan Sinin kanssa, etta on ollut varmaan "melekonen myrakka".

Kaytiin tietysti myos Oswicimissa eli Auschwitzissa. Veti ja vetaa vielakin aika hiljaseks. Tosi surullinen kokemus, mutta oon ehdottomasti tyytyvainen siita, etta oon kaynyt siella nyt. Laittaa taas omaa elamaa perspektiiviin. Meilla oli todella hyva puolalainen opas, jonka isovanhemmat olivat elaneet siihen aikaan, joten se teki asiaan lisaa todellisuuden tuntua. On nimittain vaikea kasittaa, etta ne asiat on todellisuutta. Tama opas sanoi kuitenkin hyvin, etta vaikka se kaikki on todella surullista, se on historiaa ja meidan tulee olla onnellisia ja arvostaa sita kaikkea mita meilla on, eika jaada turhaan suremaan menneisyytta.

Surullinen olo ei jaanyt onneksi liian pitkaksi aikaa paalle ja Krakovassa oli loppujen lopuksi tosi hauskaa (outoa sanoa Auschwitzin kokemuksen jalkeen). Krakova on ollut itseasiassa ehka koko reissun paras paikka. Kaupunki on mukavan pieni ja rosoisella tavalla kaunis ja meidan hostelli on aivan mahtava ja siella oli tosi hyva henki. Sellanen yhtenainen porukka -henki, aamupalallekin kehtas menna kahta kertaa miettimatta tukka markana ja ilman meikkia. Paljon paljon mukavia ja ystavallisia ihmisia. Oli jopa vahan haikea olo lahtea sielta pois.

(Uudet kengat hiersi jalat rakoille baarista tullessa, joten chilelainen tyyppi meidan hostellilta sanoi "ota kengat pois, ma otan kans". Siina sitten kaveltiin hostellille paljain jaloin.)

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Viinia ja wienin leiketta Wienissa 14.-15.8.

aurinkokelloa piti vahan saataa

ei Wienissa paivaa pidempaan voi ainakaan taman kartan kanssa ollakaan




Sini unohti katsoa kameraan kun oli niin fiiliksissa taidemuseon kraasaputiikin tuotteista



Wienissa on panostettu lohoilypaikkoihin, onneksi!

Wien meni aika lailla matkavasymyksen kourissa ja lahes unessa. Saavuttiin hostellille joskus kolmen maissa iltapaivalla ja melkein koko ilta meni huilatessa. Jonkun verran kaytiin laheisella "paakadulla" kuljeksimassa ja kierreltiin jotain vaatekauppojakin, alkaa meinaan naa samat vaatteet jo kyllastyttaa. Mitaan ei mulle kylla loytyny, Sini osti jotain. Hostellilla tavattiin pari Thaimaalaista tyttoa, joista toinen asuu Suomessa ja puhuu myos suomea! Heidan kanssaan kaytiin sitten viela lasillisella (viinia Wienissa!) ja sitten pehkuihin.

Aamulla herasin ainakin 8 tunnin younien jalkeen jo valmiiksi aivan poikki. Koitettiin kuitenkin jaksaa kierrella ja ihan riittavasti jaksettiinkin. Kaytiin Museum Quarterilla, missa on paljon museoita katevasti samassa lajassa. Sitten kaveltiin ainakin kaupungintalon ja yliopiston ohi ja ihasteltiin muitakin hienoja rakennuksia. Meilla oli taas rinkat riesana kun edessa oli yojuna, joten niitakin piti kayda siirtelemassa hostellin sailosta aseman sailoon. Se kun saatiin tehtya olitiin ihan valmiita nukahtamaan pystyyn. Etsittiin sitten puisto ja nukuttiin siella joku tunti. Lopuksi kaytiin viela tosi nopeasti Schonbrunn puistossa, joka oli ihan mielettoman hieno ja iso! Siella ois voinut kuljeskella ja katsella vaikka koko paivan, mutta me oltiin siella alle puoli tuntia, kun pitikin jo lahtea asemalla odottelemaan yojunaa kohti Krakovaa.

torstai 13. elokuuta 2009

Sateisessa Salzburgissa 12.-14.8.

vahan harmaata on...

junanakymia



Eiks naa oo nyt in??


Salzburg on ihan nätti paikka ja varsinkin rakennukset on hienoja. Talojen välistä näkyy paikoin kauempana vuoria, ihan tässä vieressä ei ole varsinaista vuorta, pari kukkulaa. Salzburg on ollut ehkä ennakkomielikuvista johtuen hiukka pettymys. Ehkä mielikuva oli liikaa Sound of Musicista (joka on siis kuvattu täällä), eikä täällä näytäkään yhtään siltä. Matka tänne oli kuitenkin niin hieno, ettei paikkavalinta harmita yhtään. Salzburgissa meidän oli tarkotus viettää kolme yötä, mutta päätettiinkin, että lähdetään jo kahden yön jälkeen aamulla Wieniin ja ollaankin siellä vähän pidempään. Eiköhän tämä oo nähty :) Ja lisäks täällä on ollut pilvistä ja sateista, mikä ei ainakaan auta asiaa. Oli kuitenkin hauskaa ja hostelli aivan loistava. Tavattiin paljon mukavia ihmisiä ja vietettiin iltaa hostellin baarissa. Pieni kankkunen, huonosti nukuttu yö ja ulkona sataa, joten vähän matkaväsymystä ja "plääh"- tunnelma tänään. Mutta huomenna viiniä Wienissä! Kuvia ei pysty lataamaan täältäkään...

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Un baguette, s'il vous plait! Béziers 9.-11.8.

Euroopan kartta toimii myos korttipelialustana








(kuvat aivan satunnaisessa jarjestyksessa)

Ensimmäinen varaamattomaan junaan lähtö kävi jotenkin mutkikkaasti, enkä oikein vieläkään tiedä mitä siellä Barceloonan päässä oikein tapahtui. Meitä heiteltiin luukulta toiselle jonkun aikaa, mutta lopulta saatiin jotkut kortit, millä päästiin porteista läpi raiteille ja matka lähti käyntiin.

Béziers vaikutti ekana sateisena iltana ihan kuolleelta, mutta illan mittaan ja varsinkin seuraavana aurinkoisena aamuna alkoi vaikuttaa oikein viehättävältä pikkukaupungilta. Ihmiset oli tosi ystävällisiä (mitä rankalaisista ei yleensä ajatella) ja tervehti meitä kaduilla. Saatiin jopa yksi kutsu jonkun kotiin syömään ja toinen yöpaikkatarjous. Ei tosin lähdetty. Tiedä sitten mikä näillä miespuolisilla ystävällisillä oli motiivina... Pikkupaikassa turisti kyllä huomataan ja tullaan juttelemaan joka paikassa, ja ranskaksi. Ranskan puhuminen sujui ihan loistavasti, sain jopa subista tilattua juuri sellaisen patongin kun halusinkin, ilman oliiveja ja jalopenoja! Ihan hyvä, sillä Béziersissä ei paljon englantia puhuta. Kivaa kokemusta kyllä, en tiennyt että osaan noinkin paljon.

Hotellin läheltä löytyi kiva puisto, jossa oli pieni lampi ja lintuja. Koitettiin mennä sinne nurtsille piknikille, mutta eihän siellä saanut nurmikolla istua, vartija tuli heti "pläp pläp pläp interdit!" Hotelli oli kyllä aika karu... mutta pari yötä meni siinä loppujen lopuksi ihan mukavasti. N. 10 km:n päässä oli myös mainostettu ranta, jossa käytiin. Ei mikään kummonen, perus turistirysä. Kielletyllä aallonmurtajalla oli mukava istuskella niin kauan, että alko tuntua, että iho palaa.

Toka päivä "jouduttiin" viettämään kokonaan siinä puistossa, koska asemalla ei ollutkaan tavaran säilytystä, eikä saatu rinkkoja oikein mihinkään. Käytiin sitten vuorotellen hakemassa ruokaa tai muuten vaan kävelemässä. Illalla hypättiinkin sitten yöjunaan, josta alkoi 17 tunnin matka kohti Itävaltaa ja Salzburgia.

tiistai 11. elokuuta 2009

Viva Barcelona! 5.-9.8.



Magic Fountain


La bouqeria

Tosi hyvia katusoittajia

Parc Guell

Satamasta

Barcelona oli ihan mielettoman kaunis kaupunki, tai ainakin ne alueet missa liikuin. Hostelli oli tosi hyvalla paikalla Barri Gothicissa (vanhassa kaupungissa). Viehattavaa seutua!
Eka aamuna kavin vahan satamassa kavelemassa, missa oli kans tosi kaunista. Sitten suuntasin metrolla Parc Gueliin, Gaudin suunnittelemaan puistoon, jossa sijaitsee myos yksi hanen asuintaloistaan. Tosi hieno puisto ja mielettomia yksityiskohtia! Iltapaivalla menin viettamaan siestaa kaupunginpuistoon eli parc de la ciutadella, joka olikin sitten niin kiva etta vietin siella kaikki siestat. Siella oli mukava potkottaa varjossa ja lueskella kirjaa. Illalla kavin vilkasemassa (ohi kavellen) viela rannan. Se ei ollut kovin kummonen, varsinkaan kun en oo kiinnostunut rannalla makaamisesta. Mutta matka rannalta sataman kautta oli tosi kiva, siella oli paljon hyvia katusoittajia. Yksi bandi veti jotain letkeaa lattarihenkista varmaan tunnin setin. Oli kylla hieno hetki istuskella siina nurmikolla kuuntelemassa! Oisin varmasti ostanut kympilla niiden levyn jos en ois rinkan kanssa viela kolme viikkoa liikenteessa.
Toisena paivana menin heti aamusta La Bouqeria -kauppahalliin, joka oli tosi viehattava. Sielta sai mm. tuoreita hedelmamehuja ja -salaatteja eurolla, eli tosi jees! Sitten tsubailin vahan La Ramblalla, joka ei ollut vaentungoksen takia kovin miellyttava. Se ei jaany muutenkaan mitenkaan tarkeena Barcasta mieleen, kauheen taynna vaan turisteja. Siella oli myos kuvottavia elainkauppiaita, mm. tipuja 1,5 eurolla :( Illalla vaelsin Monjuic-kukkulalle, jossa on linna. Hienot maisemat siella ainakin oli! Koko Barcelona ja myos meri toisella puolella. Matka ois ehka kannattanut tehda bussilla, olin nimittain hiesta markana sen kiipeamisen jalkeen! Alas otinkin sitten bussin placa de Espanyalle, jossa kavin ensimmaista kertaa elamassani yksin ravintolassa syomassa. Otin viela oluen sen kunniaksi ja oli aika hieno tunne! Syonnin jalkeen menin istuksimaan portaille Magic Fountainin eteen. En tiennyt siita mitaan etukateen, luulin, etta siella on vain hieno suihkulahde... Mutta siellahan olikin ihan mieleton show! Yksi hienoimmista jutuista mita oon koskaan nahnyt! Ja tunnelma... kerrassaaan upeaa!
Viimeinen paiva vietettiinkin Sinin, taman matkakumppanin kanssa ja yhteiselo lahti kayntiin hyvin. Kierreltiin aika paljon samoja katuja, mita olin kiertanyt yksin, koska ne oli Sinille uusia. Niin ja kaytiin katsomassa ulkoa pain La Sagrada Familia -katedraali ja Casa Mila, molemmat Gaudin suunnittelemia rakennuksia. Hienoja molemmat!
Barcelonasta jai eniten mieleen taide kaikkialla. Pienia taidegallerioita joka kulmassa, seinat taynna hienoja graffitteja ja kaduilla taitavia katuesiintyjia. Niin ja se Magic Fountain. Sen haluan nahda viela joskus uudestaan.
Kokkoa tekstia kirjotettuna omituisella ranskalaisella nappaimistolla pienessa iltapaivapiknikviinipohnassa :)