Meillä oli aikomus käydä Prahan jälkeen päivä Berliinissä, josta oltais jatkettu yöjunalla Amsterdamiin, mutta ensimmäistä kertaa tulikin vastaan tilanne, että juna (Berliini-Amsterdam yöjuna) oli jo täynnä kun mentiin saman päivän aamuna varaamaan. Siinä sitten vähän aikaa istuskeltiin lähtevien junien taulun edessä ja mietittiin, että mitäs tehtäis. Info-tiskiltä ei saatu mitään apua, tyyppi tulosti vaan jokun paperin kun jotain vinkkiä meni kysymään. Ja Prahast haluttiin edottomasti jo pois. No, sieltä taululta Sini bongasi junan Müncheniin ja sen kautta siirtyminen Amsterdamiin sitten onnistui.
Kuusituntinen Münchenissä oli tosiaan vaan piipahdus, eikä siitä mitään kovin erikoista mieleen jäänyt. Vettä satoi, oli harmaata, kaupungintalo oli hieno ja näin paljon vespoja. Käveltiin täyttä pääkatua päästä päähän ja takasin. Katu oli ihan täynnä ihmisiä, olihan lauantaipäivä ja ihmiset liikkeellä. Nähtiin myös ainakin kuusi polttariporukkaa, ilmeisesti hääkausi. Illalla sorruttiin Burger Kingin roskaruokaan, mikä oli todellakin täyttä roskaa. Molempien hampurilaiset maistu niin pahalta, että jätettiin syömättä. Aterian päätteeks tehtiin vielä sopimus siitä, ettei loppumatkasta käytetä enää hamppariketjuja.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti